Minulla on unelma taloudellisesta mielenrauhasta – siitä ettei raha ohjaa jokaista päätöstä, vaan tukee niitä. En havittele luksusta, vaan tavoittelen arkea jossa jokaista kolikkoa ei tarvitse laskea. Jokainen säästetty euro on askel kohti sitä vapautta ja huolettomampaa elämää.
Budjetoinnin opettelua
Olen elokuusta saakka koittanut budjetoida rahani ja olen seurannut mihin se raha kuluu. Budjetit on epäonnistuneet, koska en ole muistanut huomioida ihan kaikkea. Nyt kuitenkin alkaa hahmottumaan mihin ne rahat oikeasti kuluu. Sen vuoksi onkin ollut äärettömän tärkeää kirjata joka ikinen ostos, suoratoistoveloitus, laskut ja yllättävät menot. Asiantuntijat sanovat sen opettelun kestävän 3-4kk ja oikeassa ovat. Siihen mennessä on selvillä ne kulut mitkä ei ihan joka kuukautisia ole.
En käytä mitään hienoja budjettisovelluksia vaan seurantaan toimii parhaiten kynä ja vihko. Ainoa haaste on ollut muistaa merkitä joka ikinen ostos/rahanmeno sinne. Budjetoinnissa olen pitänyt huolen, että jokainen euro saa tehtävän. Haasteena on olleet myös yllättävät menot ja palkan suuruus. Palkka vaihtelee paljon lisien vuoksi. Nettopalkka kuitenkin pyörii 2500-2900 euron välillä. Useimmin kuitenkin taitaa olla tuo 2500 euroa lähempänä. Saan palkan kerran kuukaudessa jolloin myös lisät tulee.
Suurimmat menot ovat olleet luonnollisesti velat joiden osamaksut ovat yhdessä syöneet palkastani suuren summan. Nyt siihen toki tulee jatkossa helpotusta yhdistelmälainan vuoksi. Seuraavaksi suurin kulu on kauppaan menevä summa. Hoidan perheen ruoka-, vaate -ja päivittäistavara ostokset melkeinpä kokonaan yksin ja mies muut asumisen kulut. Tämä sen vuoksi, että mies ei ole niitä ostelemassa reissutöidensä vuoksi. Kulut on normaalisti olleet yli 1000e/kk, mutta budjetoinnin aloitettua olen saanut nipistettyä kulut 850e/kk.
Budjetoinnissa käytän kategorioita:
- Välttämättömät kulut (kaikki laskut, puhelin yms.)
- Kauppa (pesuaineet kuuluu tähän ruoan lisäksi)
- Autoilu (bensa, vero,vakuutukset ja huolto)
- Harrastukset
- Kauneus (hiukset, meikit yms)
- Vaatteet
- Viihde
- Muut
- Säästö
Alkuun kategorioita oli enemmän, muta huomasin ettei se ihan toiminut. Nyt vähennettynä tuo on selkeämpi ja toimii paremmin omalla kohdalla. Minulla on useampi tili mihin jaan rahat. Jos pitäisin kaikki samalla tilillä, niin en välttämättä onnistuisi seuraamaan kulutustani niin hyvin.
Vaikka ensimäiset budjetoinnit epäonnistui ja jouduin turvautumaan luottokorttiin, niin en luovuta. Nyt en koske luottokortteihin vaikka mikä olisi. Loppuvuosi tulee olemaan haasteellinen pikkujoulun, joulun ja harrastukseen liittyvien kulujen vuoksi. Lisäksi jouduin nostamaan veroprosenttiani loppuvuodelle. Auton vakuutusmaksu tulee juuri joulukuulle, verot on onneksi nyt maksettu tälle vuodelle.
Säästäminen ja sijoittaminen
Vaikka olen velkaantunut tässä kovaa vauhtia, niin olen kuitenkin tehnyt sijoituksia osakkeisiin vuoden aikana. Monen suomalaisen tavoin hurahdin osinkoa maksaviin osakkeisiin. Osingot menevät vielä takaisin osakkeisiin kasvamaan tulevaisuutta varten. Tavoitteena on saada 15-20 vuoden päästä sen verran että passiiviset tulot olisi n300-500e/kk. Toki minulla on myös pari kasvuyhtiötä salkussa, jotka eivät maksa osinkoa. Sijoittaminen ansaitsee varmasti ihan oman kirjoituksensa, joten pidän tämän nyt pintapuolisena.
Osakkeiden lisäksi minulla on ETF Nordnetissä johon on mennyt keväästä lähtien 50e/kk. Tämä onkin kivasti plussalla vaikka itse sijoitettu raha on ollut pieni.
S-Bonukset menevät matalariskiseen rahastoon. Rahastoon menee myös 0,50e joka kerta, kun käytän s-ryhmän korttia. Tähän tiliin olen joutunut koskemaan, joten siellä ei ole säästössä juuri mitään.
Puskuri
Puskurirahoja aloin keräämään Bank Norveigianin säästötilille. Säästötilin korko on 1,5% vuodessa, joten rahat pääsevät sielläkin kasvamaan vähäsen. Rahojen tulo kestää 0-1päivää. Tällä hetkellä siellä on reilu 500e ja tavoite olisi saada sinne ainakin yhden kuukauden tili, jos ei jopa enemmänkin. Tämä olisi nyt ensisijainen tili mihin pitäisi säästää. Tämä estäisi sen luottokortin käytön, jos vaikka auto hajoaa.
Huomasin ettei tuo S-pankin rahasto ole hyvä puskurille. Puskurini oli ennen siellä. Rahojen tulo kestää useamman päivän. Makselet ylimääräisiä kuluja ja hyvällä säkällä vielä verot päälle (riippuu tietenkin miten paljon nostat).
Eli jos mietit mihin puskurirahastoa alkaisit säästämään, niin valikoi tili, josta saa suht nopeasti rahat ulos. Välttämättä ei kannata edes ottaa tiliä omasta pankista, koska sieltä taas on liian helppo ottaa rahat ulos ja tuhlata. Nykyään noita säästötilejä saa vaikka mihin. Ainakin Lea bankilta, Bank Norweigianilta ja Svealta saa säästötilejä. Nordnettiinkin saa avattua normaalin säästötilin vaikka et innostuisikaan sijoittamisesta. Tutki ja vertaile.
Itse en vertaillut, koska tuo säästötili oli jo olemassa. Avasin sen useita vuosia sitten, mutta en koskaan aloittanutkaan sinne säästämistä. Nyt sekin käyttämätön tili pääsee tositoimiin.
Kohti unelmia
Eli matka kohti vaurastumista on alkanut. Tuskainen alkutaval on ollut, mutta toivottavasti se helpottaa jossain vaiheessa. Törmäsin videoon jossa sanottiin ”jos et osaa käsitellä kymppiä, niin et pysty käsittelemään isompaakaan summaa.” Tämä pitää niin paikkansa ja pisti miettimään omaa rahankäyttöä. Eli tämän tuskaisen alkutaipaleen on tarkoitus olla opettajani, jotta osaan jatkossa käsitellä suurempia summia. Ennen se kymppi ei pysynyt käsissäni. Nyt osaan vähän jo budjetoida ja säästää siitä osan.
Vastaa käyttäjälle bet257 Peruuta vastaus